Rauma flika mukana Turun kirjamessuilla

Rakastan kirjoja ...

kirjamessuilla niitä sai  sivellä  hivellä   kuunnella  pidellä 

   

                                                                                        

Kohtaamisistani kirjailijoiden kanssa mieleen jäivät merkittävät keskustelut Marja Leena Toukosen, Kirsi Kurosen ja Hurmeen Juhan kanssa. 

 Tutustuin ensimmäisen kerran Snellmanin Runoksia-teokseen. Nyt kun omat kuolema-& murharunot olivat valmiita, oli mielenkiintoista päästä kuuntelemaan kahden naiskirjailija  kuolemanrunoja. Kävin kuuntelemassa näytteitä myös Tuija Välipakan Take away runoteosta  kuolemasta.(Anja Snellman myös antoi luvan käyttää yhden kirjansa nimeä runoni nimenä.)

Eeva Kilpi. Uskomaton nainen, hänen upeita ajatuksia ja runoja kuuntelin kyynel silmänurkassa ja hymy suupielessä.

Esikoiskirjailijana oli mahtavaa saada kutsu osallistua kirjamessuille. Olin Satakunnan osastolla kirjailijanurkkauksessa omalla päivystysvuorollani perjantaina ja lauantaina ja muutoin liitelin kuuntelemassa kirjailijoiden haastetteluja ja runoja. Mukavia kohtaamisia mahtui päiviin ja lämmin tunnelma vallitsi niin omalla osastolla kun messuilla muutenkin. Kuulin messuilla, että Kuukorento oli lentänyt Rauman kirjastoonkin. Mistä sen löysin? No, lempirunoilijani Rumin kirjan vierestä hymyämästä tietenkin. 

Sunnuntaina, ihailemani kirjailija ja sielukuvamaalari,  Kaija Juurikkala tempasi siveltimellä mukaansa Nokan taidetorpalla. Uskomaton lennokas valopäivä, joka sai jatkoa keskiviikkona.


Bussimatkalla kirjoitin runot syksynvärisestä kissasta ja usvahiuksisesta kuljettajasta 

unessani olin syksynvärinen kissa

 unessani olin syksynvärinen kissa

joka helposti kätkeytyi maisemaan

sulautui neulasten, lehtikasojen maailmaan

lymysi osana luontoa

vain kaunis hymy jäi leijumaan

kaikki oli yhtä samaa valoa

Usvahiuksinen mies

usvahiuksinen mies ajaa meidät sumun läpi

näkee meidän läpi

rahastaa

käynnistää moottorin

jalka painaa kaasua

on jo siirtynyt toiselle linjalle

kyydissään aina tilaa halukkaille

     mutta ei paluulippua

Kirjoitan runoja runoja runoja vaan (ja novelleja muutaman) niihin voi huolet hukuttaa

    Miten voisi yhtä aikaa kantaa oksillaan kukkaa, marjaa ja tuskaa

Olen muuttumassa puuksi, enkä voi asialle enää mitään. Tavallaan olen jo hyväksynyt tämän osana luonnollista kiertokulkua. Sehän olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin, miksi ei siis nyt 
ja toisaalta on aivan huikeaa päästä maistamaan puun elämää. Ensimmäisen kerran huomasin asian kun..

Päiväni ovat olleet mustavalkoisia. Kalpeita, mustan murheen ja kirjoittamisen merkkaamia päiviä. Olen kaivannut luontoon kirjoituskoneen ääreltä, mutta vimma on pakottanut tarttumaan mahdottomalta tuntuvaan urakkaan. Joku piste on johonkin kohtaan jo laitettu, mutta yhä monta asiaa retkottaa auki ja yhä monta runoa on ratkomatta. Kuin olisin laiturilla ja vielä vartoisin rohkeutta hyppyyn. 
Iltasaduksi poika pyysi taas kertomuksia lapsuudestani. Oli ihanaa palata polveillen hauskoihin muistoihin. Antaa lapselle lupa kurkistaa sisälläni yhä asuvaan vintiöön. Nauraa yhdessä värejä takaisin.