Miten voisi yhtä aikaa kantaa oksillaan kukkaa, marjaa ja tuskaa
Olen muuttumassa puuksi, enkä voi asialle enää mitään. Tavallaan olen jo hyväksynyt tämän osana luonnollista kiertokulkua. Sehän olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin, miksi ei siis nytja toisaalta on aivan huikeaa päästä maistamaan puun elämää. Ensimmäisen kerran huomasin asian kun..
Päiväni ovat olleet mustavalkoisia. Kalpeita, mustan murheen ja kirjoittamisen merkkaamia päiviä. Olen kaivannut luontoon kirjoituskoneen ääreltä, mutta vimma on pakottanut tarttumaan mahdottomalta tuntuvaan urakkaan. Joku piste on johonkin kohtaan jo laitettu, mutta yhä monta asiaa retkottaa auki ja yhä monta runoa on ratkomatta. Kuin olisin laiturilla ja vielä vartoisin rohkeutta hyppyyn.
Iltasaduksi poika pyysi taas kertomuksia lapsuudestani. Oli ihanaa palata polveillen hauskoihin muistoihin. Antaa lapselle lupa kurkistaa sisälläni yhä asuvaan vintiöön. Nauraa yhdessä värejä takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti