Kesäkahvilan taulusta löysin ilokseni tämän hetkisten runojeni teemaa |
Taianomainen päivä pikkuruisessa Kristiinankaupungissa jätti mieleeni taidejälkiä ja juorupeilejä
Meidän piti alunperin ystäväni kanssa kiertää keskiviikkona uusittu luontopolku riippusiltoineen. Onnistuneen huvipuistopäivän jälkeen tahdoimme luontoon, mutta sateen sattuessa keskityimmekin rantakaupungin juuri avattuihin taidenäyttelynautintoihin.Lapset jätettiin taiteilija Natalia Kalevan ohjaamaan taidetyöpajaan ja itse suuntasimme kolmeen taidenäyttelyyn, kauppakulmaus
Corneriin ja herkkukahville. Cornerista, Frans&Alexandra putiikista, löysin tulevan sunnuntain rippitytölle lahjaksi Barbro Sjögrenin tekemän ihastuttavan kukkakorun.
Inga Pyyn taidenäyttely Uni Heräämisestä i Gattgalleri kosketti voimakkaasti. Galleristi Olli Rantasen johdattamana saimme näyttelystä ja taiteilijasta mielenkiintoista tietoa. www.ingapyy.com/
Inga Pyy - Pysyä puussa, kukkia |
Spectrassa kiersimme ihailemassa Natalia Kalevan (Juu, sen lasten taidepajan vetäjän) ja Nora Luodon näyttelyt. Vain muutamaa päivää aiemmin täällä, entisessä raatimies Wendelinin 1800-luvulla rakennetussa talossa, maalasi Kaija Juurikkala Sielunkuvia. Kaijan ystävästäni maalaama taulu löytyikin, mutta se jäi vielä sateen vuoksi odottamaan hakijaansa.
Jollet heti matkaa lumoavaan kesäiseen taidekaupunkiin till Kristinestad tai jos Piha ja puutarha tapahtuma - Avoimet Portit jäi sinulta kesäkuussa kulkematta niin kiiruhda kaupunkiin viimeistään syksyn Romantiikkaviikoille 4.-10.8. Silmänruokaa,vatsantäytettä ja omaperäisiä majoitusvaihtoehtoja löytyy idyllisestä pikkukaupungista runsaasti. www.kristiinankaupunki.fi/
Lastenkirjan Sudenkorento- tarina ja kaunis runonkieli houkuttelivat minua ja ostin taiteilija Inga Engvallilta hänen kuvittamansa ja runoriimein kirjoittamansa kirjan. Luin kirjaa ääneen illalla ja mietin, että on eri jännää, kun Ingan kanssa löytyy niin paljon yhteisiä mytologiasta inspiroituneita teemoja taiteessamme ja molempien sukujuuret matkaavat Myrkkyyn. http://www.gottorp.fi/
Häxmuseum |
Yöllä kaipaus värittää uneni. Onko syynä päivän aikana Kristiinankaupungin kujilta ja gallerioista keräilemäni valloittavat värit vaiko yksi tietty taiteilija, mietin havahtuessani kirjoittamaan ja tahdonkin heti miten jatkaa unilentoa. Tädin pehmeässä sängyssä Myrkyn kylän rauhassa nukummekin pitkään. Pieni uneksinee, Liinu-kissan selän takana, näkemistään siileistä ja minä maalaan hymyten päivästä unikuvia.
Pitkä hikinen huvipuistopäivä on takana, mutta mielessä jo uudet huvitukset. |
Emme myöskään syöneet Suomen suurimpia jätskipalloja Pukinsaaren campingilla tai tassutelleet Suomen kapeimmalla kujalla, Kissanpiiskaajankujalla,nekin jäivät odottamaan seuraavaa vierailuamme. Kristiina, nähdään pian uudestaan!!
Loppuun on pakko hehkuttaa myös Kahvio Onnenkoskea (ettei mene ihan Pohojanmaan suitsutukseksi, sillä Satakuntakin on houkutuksia täynnä.) Söimme paluumatkalla herkullisen ja runsaan lounaan alkukeittoineen Onnenkoskella. Aterian kruunasi pullavanukas kermavaahdolla ja kahvilla. Paluu lapsuuden pullamössön makuun oli taattu. Paluu kotiin oli myös taattu.
Kirjaenkeli S.E |
"Borta bra men hemma bäst"
Nyt laskeutuminen kotiin tapahtui sadelenkin, kotisaunan, kirjan ja kookossuklaan avulla. Sateenkaari piirsi kartan meille matkaajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti